Yöttömän yön soutu / Kemijoki Experience

Yöttömän yön soutu järjestettiin tänä vuonna jo 7.kerran. Mukaan lähti vain kaksi kirkkovenettä, toisessa suomalaisia soutajia ja toisessa sveitsiläinen porukka.


Soutu etenee kirkkoveneillä ja on nimestään huolimatta tarkoitettu myös melojille, mutta yhtään kajakkia ei lähtenyt melomaan. Tapahtuma kestää kolme päivää ja se starttaa Savukoskelta, kulkee Pelkosenniemen kautta Vuostimoon, josta kuljetus yöpymispaikkaan. Viimeisenä päivänä soudetaan Räisälästä Kemijärven venesatamaan, jonne tapahtuma päättyy.

Olin ensimmäistä kertaa soudussa mukana, mutta en veneessä vaan talkoolaisena. Meitä Kemijärven latulaisia oli muutama matkassa hoitamassa kuljetuksia ja ruokailuja. Tukka putkella saatiin mennä, koska joen vesi oli korkealla, virtaus voimakas, niinpä soutajat etenivät vauhdilla. Aikataulua edellä mentiin oikeastaan kaikki kolme päivää.

Talkooväki lastasi ja purki, purki ja lastasi.

Soutajat kokoontuivat torstaina Savukoskella Samperin Savotassa, jossa pidettiin lähtöinfo. Sen jälkeen porukka siirtyi kirkkoveneisiin ja pukattiin veneet vesille.

Info Samperin Savotassa, tarjolla AapaLapin alkoholitonta JuhlaPuolukka-juomaa.


Sveitsiläiset valmiina soutuun!

Lähdön tunnelmaa

Talkoolaiset jakaantuivat kahteen seuraavaan taukopisteeseen. Ensimmäinen kahvituspiste olisi Mukkavaarassa ja seuraava olikin jo yöpymispaikka Kaikuranta. Meidän tiimi ajoi suoraan Kaikurantaan laittamaan paikkoja valmiiksi soutajien tuloa varten. Edellisenä päivänä oltiin viety paikalle jo tavarat ja pystytetty teltat. Telttasauna odotteli lämmittäjiä ja kohta saapuikin Lapin ammattiopiston Luonnontuotealaopiskelijat paikalle. He suorittivat opintojensa näyttöä ja heidän tehtävänään oli telttasaunan lämmitys. Saunan lisäksi he tarjosivat yrttijalkakylpyjä halukkaille sekä esittelivät omia luonnontuotteitaan.

Yläpihan telttakylä

Luonnontuotealaopiskelijoiden teltalla kävi kuhina.

Soutajat tulivat melkein pari tuntia etuajassa Kaikurantaan, mutta onneksi saatiin ruokatarjoilu nopeasti esille. Ilta meni nopeasti saunoessa, syödessä ja rupatellessa porukan kesken. Kaikurannan isäntäväkikin oli paikalla ja ystävällisesti he laittoivat tulet kotaan ja istuivat soutajien kanssa iltaa. Soutajilla yöpyminen oli puolijoukkueteltoissa, mikä taisi olla hieman yllätys sveitsiläisille. Illalla alkoi sataa ja sade jatkui yölläkin. Vähän lyhyeksi jäi yöunet, kun ilta venyi ja aamulla ajoissa ylös.

Soutajat tulossa Kaikurantaan

Valmistautukaa rantautumiseen

Ohoi, tännepäin!

Ruoka maittoi

Aamupalan jälkeen porukka lähti vesille ja seuraavaksi kohdattiin Pelkosenniemen torilla lounaan merkeissä. Välillä veneet pysähtyivät Keminsaarille, jossa Luonnontuotealan opiskelijat tarjosivat heille kahvit.

Pelkosenniemellä oltiin vähän jumissa

Osa sveitsiläisten kannustuporukasta hyppäsi veneen kyytiin / Jänkäkoira Junnu Korpela

Pelkosenniemeltä matka jatkui Vuostimoon, jossa sveitsiläiset yllättäen jättivät soudun kesken. He jatkoivat omaa reissuaan Pyhätunturille ja me muut lähdimme autokyydeillä Kemijärvelle.

Sveitsiläiset saapumassa Vuostimoon


Täydellinen rantautuminen 

Maukkaat sämpylät odotti Vuostimossa / Jänkäkoira Junnu Korpela

Lakanoiden välissä nukutun yön jälkeen, oli aamulla kuljetus Räisälään, josta viimeisen päivän etappi alkoi. Kahden jokipäivän jälkeen oli vuorossa osuus Lapin järvimailla. Airoihin tarttui täällä vielä neljä uutta soutajaa, joten kirkkovene sai lisää moottoreita. Ilma oli vähän kolea aamulla, mutta parani päivää kohden. Lounastauko pidettiin Lehtolassa, josta talkooporukka lähti kohti Kalkonniemen upeaa uimarantaa. Soutajat poikkesivat Jatulinsaarille kuulemaan paikan historiaa ja saapuivat sitten Kalkonniemeen nokipannukaffeille.

Täältä tullaan!

Rantautuminen upealle hiekkarannalle

Täällä aurinko jo häikäisi ja oli todellinen rantakeli. Aikamoinen onnentunne istua rantapenkalla kuksa kädessä nauttimassa maisemista ja hyvästä kahvista!

Nokipannukahvit, ihan parasta!

Oli aika hypätä veneeseen ja lähteä kohti satamaa.

Hei hei Kalkonniemi!

Piilopadon yli

Loppumatka sujui yhtä vauhdikkaasti kuin edellisetkin osuudet ja maaliin vene tuli rutkasti etuajassa. Onneksi, koska keli muuttui ja alkoi sataa. Kuivin vaattein selvittiin ja lähdettiin saman tien porukalla syömään Mestarin Kievariin. Päätösillallinen ja diplomien jako, kiitos kaikille!

Kohti Kemijärven satamaa

Määränpää saavutettu

Hei, me tehtiin se! Kippis ja kulaus Voimajuomaa!

Soudun oma sivu:  Yöttömän yön soutu

Teksti ja kuvat: Tytti Tuominen

Kemijoki Experience

The rowing event Kemijoki Experience was organized 7th time this summer. There were only two long row boats that took part and no kayaks. One boat for rowers from Switzerland and the other for Finnish rowers. This is not a race but the pace is peaceful. You should take time and admire the nature around you, not feel like compete with other boats. It takes three days to row thru from starting point Savukoski to the end Kemijärvi marina. There is one night in the nature, overnight in a tent and the second night in a hotel. 




The event started in Savukoski last Thursday. The rowers were given an info before start and then it was 'off you go'. I took part as a volunteer worker first time ever. A nice experience, but busy we were!

Info and tasting local lingonberry juice

The rowers arrived to Kaikuranta very quickly ahead of schedule. Fortunately we got dinner ready to be served while they took a bath in the tent sauna. Yes, there really was a sauna built in the tent. The grass terrain as a floor, water from the river, a sauna stove in the tent...very warm and relaxing after a long rowing!

The rowers are coming! 

A sauna stove

The students from Kemijärvi vocational school offered herbbaths for tired foots and showed their natural products. People were very interested in their services. After sauna and dinner it was time to go to sleep. The overnight was in the tents, some got their own ones and the others slept in a big army tent. It seemed to be a suprise to our Swiss guests but still they had a good night sleep, they told in the morning.

A relaxing herbbath

An army tent ready for the night!

After breakfast the rowers continued their journey ahead Pelkosenniemi. They stopped for coffee served by yesterday evening students in the island of Keminsaaret. In the meanwhile we volunteers drove to Pelkosenniemi to get lunch ready. After a tasty meal rowboats left to Vuostimo.

The Swiss support team took a boat ride from Pelkosenniemi to Vuostimo


The Swiss team leaving from Pelkosenniemi pier

The Finnish Team

There the Swiss team unexpectedly informed that they will not continue the event! So there was only one boat left. Anyway, the event was on and next day the Finnish team started their last day's job from village Räisälä. 

The Swiss team said goodbye


The lunch break was held in Lehtola and coffee break in a beautiful beach Kalkonniemi. It is a pure happiness to enjoy campfire coffee in a place like that! Even clouds disappeared and sun shined! The feeling was great when the rowers started their last stage to Kemijärvi marina. 

Leaving from Lehtola

Campfire coffee, the best!

Almost there! The church of Kemijärvi in the back.

And just in time they landed because it started to rain. Quickly the whole team moved to restaurant Mestarin Kievari to have a farewell dinner. Afterwards the diplomas was given and then it was time to say Thank you and Goodbye!

Hey, we did it! Cheers!

Visit Kemijärvi next summer in July and take part to Kemijoki Experience!
Info about Kemijoki Experience

Author: Tytti Tuominen

Kommentit

Suositut tekstit